Sigatoga jokisafari

Upean maiseman ja luonnonrauhan rikkoo 2 X 250hv V8-moottorein varustettu Jet Boat, kun kiidämme Sigatoga -jokea ylävirtaan vierailemaan Fijiläiseen Koronisagana nimiseen maalaiskylään paikallisen tapahtumajärjestäjän kyydissä. Vene ui vain 6" syvässä, ja siitä huolimatta välillä sora rahisee pohjassa, kun hurjastelemme kiemurtelevaa vesiränniä kohti seuraavaa mutkaa. Maisemat ovat upeat täällä Fijin "salaattikulhossa", missä suurin osa saaren vihanneksista ja hedelmistä - sekä tupakasta tuotetaan.

Sigatoka -joki on Viti Levu -saaren pisin joki. Se kiemurtelee yli 120 km matkan vuorilta yli 50 kylän ohi mereen. Joella on suuri merkitys kylille - siellä pestään, peseydytään, juotetaan karjaa, johdetaan vettä viljelyksille ja tietysti kalastetaan ruokaa. Erityisesti näin lauantaina myös kalastajia näkyi, koska on tärkeää saada jotain lihaa perheelle sunnuntain juhlaruoaksi. Jos perheen isä ei ole kalassa, toinen vaihtoehto on käydä vuorilla metsästämässä villejä vuohia.

Kylissä perheiden isien vastuulla on peltojen hoitaminen ja ruoan hankkiminen. Naiset huolehtivat kodista ja ruoanlaitosta. Kylissä miehet ovat vielä perinteisesti perheen päitä ja muutenkin tuntui monella tapaa kuin olisimme palanneet vuosikymmeniä taaksepäin. Peltoja äestettiin härkien ja hevosten avulla, kylien talot olivat alkeellisia ja ruoka laitetaan tulilla. Sähköä ei vielä joka paikassa ole - ilmeisesti vierailemamme kylän vessatkin oli rakennettu turisteja varten, koska ovissa oli munalukot ulkopuolella.

Kylien elämä on kovaa monellakin tapaa. Riippuen viljelysvuoden sadosta, saattaa esimerkiksi tupakkaviljelijän vuosiansio vaihdella FJD 200 - 1000 välillä (eli 100 - 400€). Sillä pitää sitten tulla toimeen koko perheen. Lasten koulumaksut, kirjat ja oppivälineet pitää tietysti maksaa kaiken muun elämisen ohella. Tänä vuonna valtio oli poikkeuksellisesti tarjonnut julkisten koulujen opetuksen ilmaiseksi, joka on jo suuri helpotus. Mutta tämä etu on siis vain tämän vuoden. Moni tuntuu odottavan tulevia vaaleja kuumeisesti. Voi vain toivoa, että ne jo sujuisivat demokraattisesti.

Kavan valmistus.

Myös talojen rakentaminen on usean vuoden projekti. Kun tulee hyvät tulot, päästään rakentamaan taloa - ja  seuraavana vuonna taas tulojen mukaan jatketaan. Useiden talojen rakentaminen kestääkin 7-10 vuoteen. Meidänkin kyläoppaamme taloprojekti oli tekeillä.

Perheet asuvat pitkään yhdessä - useat polvet saman katon alla. Kun aika jättää vanhemmista, perheen nuorin poika perii kaiken - talon ja mahdolliset pellot tai muun omaisuuden. Muiden poikien pitää siis huolehtia siitä, että saavat rakennettua itselleen omat talot. Tyttäret muuttavat aviomiehen kotiin naimisiin mennessään. 

Kun saavuimme kylälle meidät johdatettiin ensin Communal Halliin, jonne kylässä aina kokoonnutaan yhteisiin tapahtumiin. Siellä kylän päällikkö ja muita kyläläisiä ottivat meidän tuliaisen perinteisin "sevusevu" -seremonioin vastaan. Sevusevu -on seremonia, jossa vierailijat pyytävät lupaa vierailla kylässä kylän päälliköltä. Kyläpäällikkö edustaa kylän vanhoja jumalia. Ryhmämme tuliaisina oli "yaqona-juurta", tyypillistä kava-juoman valmistusainetta, josta sitten rituaalissa valmistettiin kava-juomaa, jota yhdessä nautittiin. Esittäydyimme myös kyläläisille ennen kuin lähdimme tutustumaan heidän kylään kyläoppaan johdattamalla kierroksella.

Kierroksen jälkeen pääsimme nauttimaan kylän naisten valmistamasta ateriasta. Herkullisia makuja - pääosin kasviksista ja kananmunasta sekä hedelmiä jälkiruoaksi. Pojat pitivät erityisesti makkarasta  ja siitä, että kerrankin sai syödä sormin ihan luvan kanssa :)

Lounaan aikana saimme myös nauttia raikuvista lauluesityksistä. Syötyämme alkoi yhteinen tanssi. Viisi tanssia sai hien kaikille pintaan yli 30-asteen lämpötilassa. Kylän pienet pojat olivat erityisen reippaita osallistumaan ja heillä olikin jo todella viettelevät liikkeet, joita sitten ylpeänä meille esittelivät.

Kyläläiset kokoontuivat esittämään meille lauluja ja tanssimaan kanssamme lounaan jälkeen.

Isaleia-jäähyväislaulun aikana saimme antaa oppaallemme itse tuomamme tuliaiset. Muutama muukin ryhmästä oli varannut pienet tuliaiset. Veimme siis laulun aikana Nooan ja Lennin omistaan valitsemat kymmenisen pikkuautoa, Thaimaasta ostetut muovisotilaat ja tankit sekä kilpikonnapelin ja ison nipun kyniä lahjoiksi kylän lapsille. Ne esiteltiin kyläpäällikölle perinteisen seremonian kautta ja hän sitten vastasi niiden jakamisesta lukuisille odottaville silmäpareille. Valitettavasti emme päässeet näkemään, kuka sai mitäkin, mutta nähtyämme kylän, uskon, että lelut tulevat ilahduttamaan vielä montaa pikkuista. Ja omista pikkuisistamme olemme kyllä ylpeitä. He ymmärsivät, miksi heidän pitäisi luopua omistaan, kun täällä on lapsia, joilla ei välttämättä ole yhtään "hotwhiilsiä" tai muutakaan pikkuautoa, millä leikkiä. Helppoa luopuminen ei ollut, mutta nähtyään kylän ja lapset Nooakin oli todella iloinen siitä, että hänen vanhoista autoistaan saattaa tulla jonkun toisen aarteita. 

Osa lapsista tuli rantaan meitä saattamaan.

Vierailemamme kylän nimi tarkoittaa muuten Reisien kylää. Tämä nimi juontaa ihmissyöntiaikoihin, jolloin tämä vihollisen herkullisin osa varattiin kyläpäällikölle. Muut osat jaettiin sitten muiden taistelijoiden kesken.

Hienon kylävierailun jälkeen, kävelimme takaisin rantaan, missä nopea kulkupelimme odotti taas meitä. Captain Maikeli ajoi meidät ensin takaisin laiturille, missä päästimme muutaman raskaana olevan naisen pois. Lenni otti siinä välissä torkut - vaikka meteliä riitti ja vauhtiakin oli reilut 40 solmua - mutta heräsi mielellään kokemaan odotetut 360-asteen pyörähdykset, joita tehtiinkin sitten riittävästi ennen laituriin palaamista: kenelläkään ei varmasti ollut kuivia vaatekappaleita pyörähdysten jälkeen.

Hauskaa riitti kuin vesivuoristoradassa.  Lenni olisi voinut jäädä veneeseen pidemmäksikin aikaa!