Kätköjä Makiki-Tantalus Traileilla

Tiistai-aamummekin alkoi vielä Fijin ajassa. Noustiin siis Hawaiin aikaan vasta ennen kymmentä ja päästiin päivän retkelle puolilta päivin. Pojat ehtivätkin taas hyvät tovit leikkiä Hot Wheels -radalla, joka on toistaiseksi pitänyt koti- eli Niilon-leikkiseuraikävän loitolla :)

Retken paras hetki: eväät!

Diamond Head tämän päivän reitiltä ihailtuna.

Kysyimme aamulla lapsilta, haluavatko he lähteä rannalle vai tehdäänkö uusi vaellusretki? Molemmat halusivat uudelleen lähteä taas kiipeilemään vuorille, joten suuntasimme Honolulun Makiki-Tantalus reittien suuntaan. Katsastettiin etukäteen alueen kätkötarjontaa, jota riitti runsaasti, joten päätimme edetä sopivien kätköjen kautta reitillä. 

Kukkulat pääsee ajamaan autolla ympäri, joten tieltä käsin oli hyvä käydä bongaamassa lähikätköt ja teimme pieniä pyrähdyksiä poluille, koska meillä ei ollut kunnon karttaa koko alueesta.

Puolen välin jälkeen löytyi sopivan pituinen, lenkin tekevä reitti, jota pitkin päätettiin tehdä pidempi vaellus. Senkin mutaisten polkujen läheisyydessä oli useita kätköjä, joista kaksi osui meidän matkan varrelle.

Polkujen varrella näimme taas mielettömiä puita, niiden juuri-, oksa- ja köynnöskasviviidakoita sekä lintuja - myös metsäkanoja ja -kukkoja. Kukkuloilla oli selvästi viileämpi ilma, ehkä 25-23 astetta, joten loppuretkestä meinasi jo tulla kylmä, kun alkoi tuulemaan. Näkymät kaupunkiin ja laaksoihin olivat upeat useastakin kohtaa, joten reittejä voi suositella muillekin kuin geokätköilijöille. Hurjia pudotuksiakin oli välillä, joten jännitystäkin oli mukana.

Päivän loppusaldoksi taisi tulla 4 löytöä ja muutama jäi kaivelemaan - etenkin Nooaa  :) Mun kännykän akku loppui kesken etsintöjen, joten viimeinen löytö oli hieno saavutus Kallelta ja Nooalta. Yhtä vielä yritettiin sen jälkeen etsiä, mutta ilman paikannus- tai edes infoapua tehtävä oli turhan haastava.

Jälkkäritkin on isoja...

Viiden aikaan suunnattiin viimein etsimään kotikulmilta ruokapaikkaa. Suositellun amerikkalaisen ravintolan vierestä löytyi poikien suosikki etninen eli nepalilainen, joten menimme Himalayaniin. Herkuttelimme kaikki masut täyteen ja ruoan jälkeen Lenni oikein kovaa vielä halasi ja kertoi olevansa niin kiitollinen, kun olin löytänyt tämän paikan  :)

Diamond Head

Ensimmäinen aamu Honolulussa alkoi verkkaisesti. Nukuttiin ensin pitkään, nautiskeltiin rauhassa "retkiaamiainen" huoneemme keskellä pikkuisen pöydän ympärillä, pestiin vähän pyykkiä, pojat leikkivät Hot Wheels -radalla ja sitten lähdettiin ajelulle. Ajateltiin käydä katsomassa Oahun kuuluisaa maamerkkiä, vanhaa tulivuorta ja sen kraateria, Diamond Headia lähinnä autosta käsin. Kun pääsimme perille kraaterin keskelle, päätimme kuitenkin lähteä tutkimaan kraateria tarkemmin ylös johtavaa polkua pitkin.

Heti parkkiksen jälkeen nähtiin jo ensimmäisiä luontoihmeitä, eli Hawaiille tyypillinen töyhtöpää Brasilian kardinaali sekä ilmeisesti mangusti tai joku kärpän näköinen tutkimassa retkipöytien alustoja.

Alkumatka oli kankeaa ja Nooaa ei yhtään huvittanut kiipeily polkua pitkin. Upeat vanhat puut ja niissä kiipeily olisi ollut enemmän mieleen. Jäätelöpalkintolupauksen jälkeen molempiin poikiin tuli kuitenkin superpaljon motivaatiota ja virtaa. Tuntui, että olisi vanhempi poika vaihtunut kokonaan :)

Nousu 61 metristä kraaterin keskeltä huipulle 232 metriin menikin todella reippaasti ja useat kanssakiipeilijät kehuivat kepeäjalkaisia poikiamme. Monet vanhemmat kiipeilijät puuskuttivat ja pohtivat jaksamistaan, kun nämä kaverit vain painelivat eteenpäin. Maisemat olivat palkitsevia jo matkalla kuin myös ihan huipulla.

Diamond Head on yhä pääosin armeijan käytössä ja 1976 avattu polku ja sen lopussa oleva vanha vartio- ja puolustustorni tunneleineen olivat tietysti mielenkiintoisia myös Nooan ja Lennin mielestä. 

"Onko tuo pilvenpiirtäjä?"

Paluumatkalla saatiin hyviä matkailuvinkkejä alunperin kanadalaiselta pariskunnalta, jotka olivat matkailleet Hawaiilla ilmeisesti enemmänkin. Alaspäin matka menikin tosi nopeaan.

Lego-liikkeen ihmeitä.

Vaelluksen jälkeen lähdettiin maailman ensimmäiseen ostoskeskukseen Ala Moana Centeriin hakemaan helppoa lounasta ja hoitamaan välttämättömät ostokset kuten adapteri ja puhelinliittymä. Siellä kuluikin loppuilta ihmettelemässä mm. upeaa Lego-liikettä. Lennille löytyi myös elämän ensimmäinen pehmis: ananaspehmis!

Amerikassa kaikki on suurempaa. Niin myös kalat altaissaan

...ja tuoremehut.

...ja radio-ohjattavat lelut

Aloha murmelit!

Lentomme Fijiltä meni kulttuurin mukaisesti "in Fiji time". Meille selvisi 27.4. iltapäivällä ennen suunniteltua lähtöä - juuri, kun olimme luovuttaneet huoneemme - että klo 22.30 lähteväksi ilmoitettu koneemme onkin myöhässä ja uusi arvio lähtöaikataulusta oli klo 3:00. Muutenkin myöhäinen lounaamme venähti pitkäksi, kun alettiin ihmetellä, mitä meidän kannattaisi tässä tilanteessa tehdä. Piti ilmoittaa Honolulun majoitukseen ja vuokraamoon, laukkusäilytykseen Fijin kentälle ja hotellillekin.

Maikeli, joka auttoi meitä mm. laukkujen kantamisessa, ja Lenniä kookospähkinän kuorimisessa ja viihdytti resortin vieraita lauluillaan, ja soittamalla kitaraa.

Baarimikon vinkistä päätettiin pistää kampsut ja kimpsut kasaan ja lähteä lentokentän läheisiin hotelleihin (joita on lukuisia - ja oikeinkin hyviä arvosteluja saaneita) viettämään iltaa. Ajattelimme viedä laukut ensin kentälle, jotta olisi vähemmän huolehdittavia tavaroita matkassa.

Jätimme viimeiset halit ja hyvästit Sonaisalin ihanimmille henkilökunnan edustajille Johnnylle, Maikelille, Saulalle sekä luottotarjoilijallemme ja sitten kiirehdimme matkaan, että ehtisimme ennen pimeää seuraavaan osoitteeseen.

Lentokentältä meille tarjottiin aikataulumuutoksista johtuen voucher yhteen läheisimmistä hotelleista - sekä alkuyöksi että illalliselle - joten otimme tarjouksen vastaan, jotta edes lapset saisivat paremmin nukuttua ennen lähtöä. Päädyimme perus-lentokenttähotelliin, Trans Internationaliin alkuyöksi.

Klo 1 aikaan herätyskellon soidessa Kalle tarkisti tilanteen ja taas oli lennon lähtöä siirretty eteenpäin, joten lepäsimme vielä puolisen tuntia ennen kuin lähdimme kentän suuntaan. Pojat saivat vajaat neljä tuntia unta ja siihen nähden olivat kyllä huiman reippaita matkaajia ihan jo heti kentälle saapuessammekin.

Nadin kentällä keskellä yötä.

Kentällä me Kallen kanssa torkuimme vielä lisää, koska eihän kone vielä puoli neljältäkään ollut lähtövalmiina. Lapset katsoivat uusien Hot Wheelsien kanssa tyytyväisenä iPadista videoita ja klo 4:30 taidettiin viimein päästä koneeseen. Sekin oli hassua, että meidän siirtyneen koneaikataulun takia kaikki kentän kaupat ja ravintolakin olivat auki. Jopa laulajat ja soittajat saapuivat meitä viihdyttämään vielä klo 4 maissa. Iloinen fijiläinen soitti ja laulu siis raikasi aamuyöllä, kun me matkustajat yritimme levätä odotushuoneen sohvilla. 

Pojat ja Kalle saivat ilmeisesti suht hyvät uudet 3-4 tunnin pätkät unta koneessa ja minä torkuin ja välillä nukahdinkin erinäisten kuulutusten ja tarjoilujen lomassa. Tuntui kyllä hullulta syödä "aamiaista" klo 5 aikaan, kun ei käytännössä ollut juurikaan siihen mennessä nukkunut.

Honolulussa olimme perillä paikallista aikaa klo 13 - sunnuntain 27.11. puolella. Päivämme murmelina alkoi siis jo koneessa.

Hauska kokemus tämä vuorokausirajan ylityskin. Nooa tosin oli pettynyt, kun yhtäkkiä synttäri oli taas 5-päivän päässä :)

Honolulun budjettimajoituksemme osoittautui odotuksien mukaiseksi - ja lasten kannalta erittäin positiiviseksi yllätykseksi, koska isäntämme Ramon oli ostanut juuri ennen tuloamme ihka-uuden Hot Wheels -autoradan. Rataa ihmetellessä, kootessa ja sillä leikkiessä, menikin iltapäivä ja ilta rattoisasti, kunnes klo 21 mennessä molemmat vetivät jo hirsiä (Fijin aikaa siis klo 19).

Todella upeasti pienet matkaajamme taas jaksoivat lennon ja koko päivän sen jälkeenkin. Vain Anulla meinasi energiat kadota totaalisesti, kun emme ehtineet "lounas-päivälliselle" ennen klo 17. Ruoan jälkeen alkoi helpottamaan ja jaksoi taas miettiä, mistä saadaan kotimajoitukseemme aamiaistarvikkeet  - ja Hot Wheels -rataan paristot ennen kuin päästiin kaikki takaisin kämpille - ja nyt nukkumaan.

Täällä Honolulussa klo on nyt 22:30, eli elämme UTC -10, joten aikaeroa Suomeen lienee nyt 11 tuntia?

Fiji faktoja

Fijin saariryhmään kuuluu yli 300 saarta, joista reilu sata on asuttuja. Täällä asuu yli 800 000 ihmistä, joiden yhteinen kieli on fiji. Kouluissa siis opetetaan yleis-fijiä maan toisen virallisen kielen, englannin lisäksi, koska eri puolilla saariryhmää on yli 20 murretta, joilla osalla on merkittäviäkin eroja keskenään. Saarella puhutaan myös fiji-hindiä hindulaisten fijilästen kesken, joita on 28% väestöstä. 65% on kristittyjä, pääasiassa metodisteja. Muita uskontokuntia saarella edustavat muslimit n. 6% ja sikhit 0,5%.

Kuvassa kangastus aiheuttaa illuusion leijuvista Mamanuca-saarista, vastaava ilmiö tekee kotosalla kesäisin kuivaan asvalttiin lätäköitä.

Maan pääkaupunki on Suva, joka sijaitsee Fijin suurimmalla Viti Levun (eli Iso Fijiläinen) saarella. Se ja toiseksi suurin saari Vanua Levu (Iso Saari) asuttavat vajaan 90% väestöstä. Viti Levun saari on kooltaan 10 388km2 (vrt. Uusimaa 9 568km2).

Ennen kuin valkonaamat saapuivat tänne, saarta ja saaren asukkeja kutsuttiin Vitiksi. Ulkomaalaisten väärinymmärryksen takia saarten nimi muuttui Fijiksi.

Thomas Bakerin kohtaloa ei käy kateeksi.

Fiji oli viimeisiä alueita, minkä englantilaiset valloittivat 1800-luvulla, koska saaret olivat tunnettuja raaoista uhrausriiteistä ja kannibaaleista. Vielä vuosisadan lopussa on tiedossa viimeinen saarnamiehen syöminen - vain saappaat olivat olleet liian kovat syötäväksi. Kyläpäälliköt keräsivät kunniaa - ja uhrien luita - syömällä taisteluissa voitettujen vihollisten ruumiita. Ihmisuhreja ja ruumiita käytettiin myös monissa juhlissa kuten päälliköiden nimeämisissä, syntymässä ja kuolemassa.

Paikallisesta palkkatasosta kertonee jotain se, että resortimme vartijan tuntipalkka on FJD 2,7, eli vain hieman yli euron. Valtion vartijan vuosipalkaksi ilmoitettiin työpaikkailmoituksessa FJD 7000 ja lääkärin FJD 28 000 (eli hieman yli 11 000€).

Monella puulla oli ilmajuuria.

Ruokakaupassa 100% tuoremehu maksaa 3-4€. Sokerijuomia saa hieman edullisemmin. Makkarapaketti maksaa 2-3€. Hedelmiä ja kasviksia kasvatetaan itse ja niitä saa ostaa kyläläisiltä erittäin kohtuuhintaan, joten niitä paikalliset suosivat ruoassaan.

Vaikea yhtälö tuo palkkataso ja ruoan hinta paikallisille. Useimmiten perheissä syödäänkin lihaa vain sunnuntaisin. Kasvikset ja meren antimet ovat täällä lihaa huomattavan paljon maukkaampia, joten me olemme lähinnä niitä nautiskelleet.

Fiji vaikuttaa olevan australialaisten lomakylä. Meidänkin hotellilla 90% asiakkaista tulee sieltä. Tämä osiltaan selittänee saaren korkeaa hintatasoa. Hotelleilla hinnoittelu on luonnollisesti satunnaisen internet-riippuvaisen turistin tulotason mukainen. Esimerkiksi 2 gigan verran nettiä olisi maksanut täällä FJD 140. Saman verran kaistaa (ja yli tunti puheluja ja tekstarit päälle) saimme lentokentältä Vodafonelta FJD 70, ja prepaid simmiin saa 6,99FJD:llä 800MB surffiquotaan kerrallaan lisää. 

Kookoksia kasvaa luonnonvaraisena joka puolella saarta. Se on monipuolinen hyötykasvi, joka käytetään juurista latvaan asti hyödyksi.

"Fiji time" on täällä asuvien oma käsitteensä ja kulttuurinsa. Siihen olemme jo moneen kertaan törmänneet. Tällaisella pitkällä reissulla ja kun aikaakin on ollut, se ei juuri ole nyppinyt - paitsi Kallea hetkittäin :) Välillä taxit tulevat hakemaan etuajassa resortista saariretkille, välillä 45 min myöhässä. Illallisruoat tulivat välillä vartissa ja välillä niitä odotettiin nälkäisten ja väsyneiden lasten kanssa tunnin verran :)

Tulilla kävely kuuluu myös Fijiläiseen perinteeseen. Kävimme katsomassa Resortin rannassa maksullista esitystä, missä perinteisten riittien mukaisesti nuotiosta kaivettiin esiin kävelyä varten kuumat kivet, ja poppamies seurasi sivusta, että jumalat olivat varmasti armolliset, ennen kuin rohkeat kävelijät päästettiin suorittamaan rituaalia. Jotenkin kokonaisuuteen kuului kai myös se, että esityksen jälkeen pois kävellessämme yksi nuoremmista kävelijöistä tuli avoimesti pummaamaan rahaa...


Samaan kategoriaan putoaa myös Kallen kokemus resortin kalastuselämyksestä, minne Lenni toivoi pääsevänsä: 

"Kahden tunnin "Hand Line Finshing" retki läheiselle joelle maksoi vajaa 30€, ja piti sisällään siiman ja koukun, sekä haisevat kalanpalat, joita syöttinä käytettiin. Resortista ei etukäteen ollut selvitetty, kannattaako joelle edes mennä, mikä selvisi heti joelle päästyämme. Venekuski kyseli paikallisilta kalastajilta päivän saaliista ja kävi ilmi, että sinä päivänä kala ei ollut syönnillään. Parituntinen olisi varmasti ollut antoisampi, jos saalista olisi näkynyt. Tällaisenaan kokemus oli lähinnä kiusallinen, eritoten, kun kuskimme valitteli huonoa palkkaansa (kuulin tästä häneltä jo toistamiseen), ja harmitteli että me olimme joutuneet maksamaan retkestä kiskurihintaa, eikä edes kalaa heru!"

Yksi Fiji-kuriositeetti on myös sammakot - niitä näimme saarella enemmän kuin missään muualla. Myös taskurapuja pystyi helposti bongaamaan kymmeniä resortin rantakivikossa.

Fijillä lomamoodiin kannattaa siis sukeltaa heti, kun jalat astuvat maan kamaralle ja luottaa siihen, että asiat aina jossain vaiheessa etenevät. Oman onnen onkijoitakin löytyy pääosin erittäin sydämellisten ja avuliaiden ihmisten keskeltä. Iloiset Bula! - tervehdykset, laulu ja aurinkoiset hymyt jäävät tältä saarelta kyllä päällimmäisenä mieleen.

Vinaka Fiji! Ni se moce!

Sigatoga jokisafari

Upean maiseman ja luonnonrauhan rikkoo 2 X 250hv V8-moottorein varustettu Jet Boat, kun kiidämme Sigatoga -jokea ylävirtaan vierailemaan Fijiläiseen Koronisagana nimiseen maalaiskylään paikallisen tapahtumajärjestäjän kyydissä. Vene ui vain 6" syvässä, ja siitä huolimatta välillä sora rahisee pohjassa, kun hurjastelemme kiemurtelevaa vesiränniä kohti seuraavaa mutkaa. Maisemat ovat upeat täällä Fijin "salaattikulhossa", missä suurin osa saaren vihanneksista ja hedelmistä - sekä tupakasta tuotetaan.

Sigatoka -joki on Viti Levu -saaren pisin joki. Se kiemurtelee yli 120 km matkan vuorilta yli 50 kylän ohi mereen. Joella on suuri merkitys kylille - siellä pestään, peseydytään, juotetaan karjaa, johdetaan vettä viljelyksille ja tietysti kalastetaan ruokaa. Erityisesti näin lauantaina myös kalastajia näkyi, koska on tärkeää saada jotain lihaa perheelle sunnuntain juhlaruoaksi. Jos perheen isä ei ole kalassa, toinen vaihtoehto on käydä vuorilla metsästämässä villejä vuohia.

Kylissä perheiden isien vastuulla on peltojen hoitaminen ja ruoan hankkiminen. Naiset huolehtivat kodista ja ruoanlaitosta. Kylissä miehet ovat vielä perinteisesti perheen päitä ja muutenkin tuntui monella tapaa kuin olisimme palanneet vuosikymmeniä taaksepäin. Peltoja äestettiin härkien ja hevosten avulla, kylien talot olivat alkeellisia ja ruoka laitetaan tulilla. Sähköä ei vielä joka paikassa ole - ilmeisesti vierailemamme kylän vessatkin oli rakennettu turisteja varten, koska ovissa oli munalukot ulkopuolella.

Kylien elämä on kovaa monellakin tapaa. Riippuen viljelysvuoden sadosta, saattaa esimerkiksi tupakkaviljelijän vuosiansio vaihdella FJD 200 - 1000 välillä (eli 100 - 400€). Sillä pitää sitten tulla toimeen koko perheen. Lasten koulumaksut, kirjat ja oppivälineet pitää tietysti maksaa kaiken muun elämisen ohella. Tänä vuonna valtio oli poikkeuksellisesti tarjonnut julkisten koulujen opetuksen ilmaiseksi, joka on jo suuri helpotus. Mutta tämä etu on siis vain tämän vuoden. Moni tuntuu odottavan tulevia vaaleja kuumeisesti. Voi vain toivoa, että ne jo sujuisivat demokraattisesti.

Kavan valmistus.

Myös talojen rakentaminen on usean vuoden projekti. Kun tulee hyvät tulot, päästään rakentamaan taloa - ja  seuraavana vuonna taas tulojen mukaan jatketaan. Useiden talojen rakentaminen kestääkin 7-10 vuoteen. Meidänkin kyläoppaamme taloprojekti oli tekeillä.

Perheet asuvat pitkään yhdessä - useat polvet saman katon alla. Kun aika jättää vanhemmista, perheen nuorin poika perii kaiken - talon ja mahdolliset pellot tai muun omaisuuden. Muiden poikien pitää siis huolehtia siitä, että saavat rakennettua itselleen omat talot. Tyttäret muuttavat aviomiehen kotiin naimisiin mennessään. 

Kun saavuimme kylälle meidät johdatettiin ensin Communal Halliin, jonne kylässä aina kokoonnutaan yhteisiin tapahtumiin. Siellä kylän päällikkö ja muita kyläläisiä ottivat meidän tuliaisen perinteisin "sevusevu" -seremonioin vastaan. Sevusevu -on seremonia, jossa vierailijat pyytävät lupaa vierailla kylässä kylän päälliköltä. Kyläpäällikkö edustaa kylän vanhoja jumalia. Ryhmämme tuliaisina oli "yaqona-juurta", tyypillistä kava-juoman valmistusainetta, josta sitten rituaalissa valmistettiin kava-juomaa, jota yhdessä nautittiin. Esittäydyimme myös kyläläisille ennen kuin lähdimme tutustumaan heidän kylään kyläoppaan johdattamalla kierroksella.

Kierroksen jälkeen pääsimme nauttimaan kylän naisten valmistamasta ateriasta. Herkullisia makuja - pääosin kasviksista ja kananmunasta sekä hedelmiä jälkiruoaksi. Pojat pitivät erityisesti makkarasta  ja siitä, että kerrankin sai syödä sormin ihan luvan kanssa :)

Lounaan aikana saimme myös nauttia raikuvista lauluesityksistä. Syötyämme alkoi yhteinen tanssi. Viisi tanssia sai hien kaikille pintaan yli 30-asteen lämpötilassa. Kylän pienet pojat olivat erityisen reippaita osallistumaan ja heillä olikin jo todella viettelevät liikkeet, joita sitten ylpeänä meille esittelivät.

Kyläläiset kokoontuivat esittämään meille lauluja ja tanssimaan kanssamme lounaan jälkeen.

Isaleia-jäähyväislaulun aikana saimme antaa oppaallemme itse tuomamme tuliaiset. Muutama muukin ryhmästä oli varannut pienet tuliaiset. Veimme siis laulun aikana Nooan ja Lennin omistaan valitsemat kymmenisen pikkuautoa, Thaimaasta ostetut muovisotilaat ja tankit sekä kilpikonnapelin ja ison nipun kyniä lahjoiksi kylän lapsille. Ne esiteltiin kyläpäällikölle perinteisen seremonian kautta ja hän sitten vastasi niiden jakamisesta lukuisille odottaville silmäpareille. Valitettavasti emme päässeet näkemään, kuka sai mitäkin, mutta nähtyämme kylän, uskon, että lelut tulevat ilahduttamaan vielä montaa pikkuista. Ja omista pikkuisistamme olemme kyllä ylpeitä. He ymmärsivät, miksi heidän pitäisi luopua omistaan, kun täällä on lapsia, joilla ei välttämättä ole yhtään "hotwhiilsiä" tai muutakaan pikkuautoa, millä leikkiä. Helppoa luopuminen ei ollut, mutta nähtyään kylän ja lapset Nooakin oli todella iloinen siitä, että hänen vanhoista autoistaan saattaa tulla jonkun toisen aarteita. 

Osa lapsista tuli rantaan meitä saattamaan.

Vierailemamme kylän nimi tarkoittaa muuten Reisien kylää. Tämä nimi juontaa ihmissyöntiaikoihin, jolloin tämä vihollisen herkullisin osa varattiin kyläpäällikölle. Muut osat jaettiin sitten muiden taistelijoiden kesken.

Hienon kylävierailun jälkeen, kävelimme takaisin rantaan, missä nopea kulkupelimme odotti taas meitä. Captain Maikeli ajoi meidät ensin takaisin laiturille, missä päästimme muutaman raskaana olevan naisen pois. Lenni otti siinä välissä torkut - vaikka meteliä riitti ja vauhtiakin oli reilut 40 solmua - mutta heräsi mielellään kokemaan odotetut 360-asteen pyörähdykset, joita tehtiinkin sitten riittävästi ennen laituriin palaamista: kenelläkään ei varmasti ollut kuivia vaatekappaleita pyörähdysten jälkeen.

Hauskaa riitti kuin vesivuoristoradassa.  Lenni olisi voinut jäädä veneeseen pidemmäksikin aikaa!

Purjehtien Tivua-saarelle

Rauhallisten resort-päivien jälkeen saimme Kallen kuntoon torstaiksi, jolloin lähdimme Captain Cook Cruisesin kanssa Tivua Islandille. Matka taitettiin upealla 50-luvun purjelaivalla. Miehistö ja päivän juontajamme Lee toivottivat meidät heti laulun ja soiton saattelemana tervetulleeksi laivalle. Fijiläiseen elämään kuuluu selvästi laulu ja soitto tiiviisti, koska olemme täällä saaneet päivittäin nauttia elävästä musiikista.

Saarella ohjelmaa riitti melkein minuuttiaikataululla. Saarelle tulo aloitettiin perinteiden mukaisella kava-seremonialla, jossa nautitaan kava-juomaa, mutta se ei suinkaan ole ensimmäisenä mieleen tulevaa cavaa :) Paikallinen kava-juoma valmistetaan yaqona (englanniksi kava) kasvin juuresta murskaamalla kuivatetut juuret kankaan läpi veden avulla. Juomaksi valmistuu kuravettä muistuttavaa ruskeaa nestettä, joka nautitaan kookos-kupeista erityisen seremonian jälkeen. Maku oli parempaa, mitä kuvittelin etukäteen, koska meitä oli varoiteltu myös maun muistuttavan kuravettä. Voimme siis suositella kaikille - on kokeilemisen arvoista! Fijiläiset ovat myös sitä mieltä, että jos ei ole juomaa maistanut, ei ole koskaan saarilla käynytkään.

Tervetuloseremonian jälkeen pääsimme jälleen poikien kanssa yhdessä ihailemaan merenalaista elämää - tällä kertaa lasipohjaveneestä käsin. Lasipohja oli sameahko, mutta silti onnistuimme näkemään mm. meritähtiä, paljon eri värisiä koralleja ja kaloja - mukaan lukien Nemo-kaloja, eli klovnikaloja. Samaan aikaan Kalle oli tekemässä lähempää tuttavuutta fisujen kanssa pinnan alla.

Ehkä juuri nemojen innoittamana sain Lennin innostumaan tulemaan rantaveteen kanssani snorklaamaan. Reipas 4-vuotiaamme kävi siis Fijillä ekaa kertaa snorklaamassa ja näimme heti vaikka kuinka paljon erilaisia kaloja! Ollaan aika ylpeitä pikkuisestamme!

Lounaskutsu tuli keskeyttämään meidän snorklaukset ja Nooan hiekkalinnaprojektin, ja siirryimme nauttimaan todella herkullisesta paikallisesta barbecue- ja kasvisruokien tarjonnasta. Ruoan jälkeen pieni hetki hengähdettiin ennen kuin minä pääsin snorklaamaan ja pienet miehet etsimään aarretta saarelta Kids Clubin kanssa. Kalle opasti lapset leikkien alkuun tulkin roolissa ja pääsi sitten pelaamaan rantalentistä.

Snorklausreissu oli jälleen huikea - todella paljon erilaisia kaloja, merimakkaroita, joita oppaamme nosti muutaman kokeiltavaksikin, koralleja - joista iso osa oli tuhoutunut matalammassa rannassa viime vuotisen hirmumyrskyn aikana - ja kirkkaan liloja meritähtiä. Meritähdenkin opas kävi meille poimimassa - olin yllättynyt sen jäykkyydestä, kun se näyttää niin sulavalta ja notkealta vedessä.

Snorklareissuni aikana, Lenni oli taas kerännyt pisteet - ja saanut lempinimen "the brave one". Hän oli mm. käynyt baarista tilaamassa "one Fiji Bitter, for daddy" - saamatta kuitenkaan palvelua. Kalle lähti jo etsimään pientä miestä, kun häntä ei kuulunut takaisin, koska Lenni yhä odotteli baarissa, että saisi isille vietyä juoman! Eivät täälläkään tarjoile 4-vuotiaille :)

Pian jo koittikin paluumatka, joten kohta meidät kuljetettiin takaisin purjelaivalle, jonka kokka käännettiin Port Denarauta kohti. Paluumatkalla näimme lisää kookosnäytöksiä - mm. kuinka kookospähkinä kuoritaan paljain käsin ja miten lehdistä tehdään kori. Kookospuut käytetään täällä juuresta latvaan asti hyödyksi. Juuria käytetään lääkkeinä, runkoa rakennusmateriaalina, lehdistä tehdään mm. kattoja, seiniä, mattoja, vaatteita ja leluja ja tietysti itse hedelmästä saadaan - juuri sopivan vihreänä - juomaa ja kypsän ruskeana mm. kookoskermaa.

Puolessamatkassa koimme trooppisen sateen, joten koko matkustajaporukka kerääntyi sateensuojaan pressun alle. Kolmessakymmenessä asteessa sade ja merellä olo ei tunnu kylmältä, joten tiivis tunnelma vain kohotti yhteishenkeä. Pääasiassa australialaisista koostuva seurueemme osasi muuten myös hyödyntää avoimen baarin tarjontaa sujuvasti :) Miehistö esitti meille vielä lukuisia laulu- ja soittoesityksiä, joten paluumatkan tunnelma oli kaikin puolin hilpeä.

"Mitä kiire tarkoittaa"?

 

Nyt voisi sanoa, että matkamme tarkoitus on onnistunut! Tänään aamiaisella Lenni kysyi ihan muita jutellessamme: "mitä kiire tarkoittaa?"

Onhan tämä Fijillä olo ollut rentoa lapsille, kun ovat saaneet ensin Radissonissa kaksi päivää puljata altaassa ja liukumäessä, sitten wii-talolla oli omat leikit isossa talossa, oma allas ja tietty wii. Ja nyt täällä Sonaisalissa ollaan jatkettu Hawaii-varauksia ja pääasiassa hengailtu ihan tässä resortin pohjoisosassa leikkipuiston, altaan sekä bilis- ja pingis-pelihuoneen pyhässä kolminaisuudessa välillä poiketen ravintolaan pelaamaan dino- ja kalakortteja ruokailun lomassa :)

Kiirettä ei kyllä ole ollut pitkään aikaan - korkeintaan on aamiaiselle pitänyt hoputtaa, mutta silloinkaan ei ole tarvinnut kiire-sanaa käyttää.

Eilen pojat tekivät lähemmin tuttavuutta australialaisten Duudson-fanien Isacin, Elijahin ja Jamesin kanssa. Isot pojat jaksoivat leikittää ja peuhata meidän poikien kanssa koko päivän. Nooa totesi onnellisena illalla, että "tämä on eka hotelli, missä me olemme saaneet uusia kavereita".

Dino- ja kalakortit ovat erittäin ahkerassa käytössä. Nooa myös osaa jo ulkoa eri dinojen ja kalojen ominaisuudet :)

Kokoda-näytös hotellilla. Herkullinen ruoka raa'asta mahimahista (valkoinen kala), limestä, kookosmaidosta ja mausteista. Tuli meidän cevichet mieleen - lisättynä tuoreella kookosmaidolla.