Munanheittoa, iguaaneja ja calamaria

Keskiviikkona matkamme jatkui Denarau Islandin Radissonista Pacific Harbouriin.


Ennen kuin starttasimme matkaan nautimme vielä hotellin hulppeista palveluista. Käytiin runsaan aamiaisemme jälkeen Nooan kanssa pikaisella kajakkiajelulla ja sitten pojat lähtivät pulikoimaan altaisiin ja vesiliukumäkeen. Nooa rohkaistui mukaan myös ohjattuihin leikkeihin - ja oli aivan innoissaan mm. kanamuna-kopittelusta rannalla. Ei raaskittu ihan heti lopettaa leikkejä, joten luovutettiin huone muutama tunti normia myöhemmin.


Matkalla Pacific Harbouriin pysähdyimme Kula Eco Parkissa tutustumassa saaren kasveihin ja eläimiin. Vierailu alkoi heti reippaasti, kun pääsimme silittämään ja pitämään sylissä iguaaneja ja käärmeitä. Kauniit iguaanit olivat todella rauhallisia ja viihtyivät kädellä, olkapäällä tai päässä. Nämä (crested) iguaanit ovat kasvissyöjiä ja meille täysin vaarattomia.

Seuraavaksi pääsimme lähikontaktiin käärmeiden kanssa. Ne kuulemma ymmärtävät, että olemme niille liian suuri saalis ja siksi ne eivät ole meille vaarallisia. Näiden pikkukäärmeiden herkkuruokaa ovat mm. kananpoikaset ym. pienemmät vipeltäjät. Kalle tuntui viihtyvän erityisesti näiden vahvojen luikertelijoiden kanssa. Me Nooankin kanssa rohkaistuttiin, ja Nooa halusi käärmeen uudelleenkin käsiinsä ekan sylittelyn jälkeen - sillä, kun ei ollut raapivia kynsiä kuten iguaaneilla. Eläimen lihakset tuntuivat kyllä todella vahvoilta, kun se lämmitteli ihoamme vasten ja kiertyi esim. kaulan ympärille. Luulen, että minulle tämä kerta käärmeiden kanssa halimista kyllä riittää :)



Kula Eco Park tekee tärkeää työtä iguaanien lisääntymisen tukemisessa ja näimmekin puistossa eri ikäisiä iguaaneja, joista osa odotti luontoon pääsyään ja osan kanssa jatketaan pikkuiguaanien tuotantoa. Näimme myös mm. upean värikkäitä Fijin kansallislintuja: kula-papukaijoja sekä kilpikonnia, joille pojat pääsivät antamaan raakaa kalaa ja salaatia. Puistossa oli hauska reitti sademetsän läpi ja reitillä oli näytillä istutettujakin paikallisia yrttejä ja kasveja.

Kookospalmuja kasvaa joka puolella.

Viihdyimme puistossa pitkään ja sitten alkoikin olla kiire taloamme kohti, koska täällä päiväntasaajan lähellä aurinko laskee Uutta-Seelantiakin aikaisemmin, eli jo klo 18 maissa. Ennen kyläämme pysähdyimme pikkuisessa supermarketissa aamiaistarvikkeita ostaaksemme. Kaupan tarjonta olikin aikamoinen yllätys. Siellä myytiin lähinnä purkki-, pussi- ja muuta kuivamuonaa. Tuoretuotteita, leivänpäällisiä tai leipääkään ei meinannut löytyä. Juuri ennen kassaa löydimme sentään ranskanleivältä näyttävän pullaleivän, joten saimme jotain muutakin kuin Lennin inhoamia kananmunia aamiaiseksi. Onneksi olin Lonely Planetistamme lukenut, että hedelmiä kannattaa pysähtyä ostamaan teiden varsilla näkyviltä kyläläisiltä, joten banaanit ja appelsiinit olivat jo valmiina takakontissa.

Pimeä ehti tulla ennen kuin olimme talollamme, mutta onneksi olimme saaneet todella seikkaperäiset ajo-ohjeet ja Kallen iPhone osasi meidät suunnistaa perille asti. Talolla odotti australialaisen talon omistajan paikallinen tuttu Jaspreet.

Näkymä kuistiltamme. 

Villa Pacific Harbour -talomme on parikymmentä vuotta vanha fijiläinen talo, jonka saimme järkihintaan tässä hintatasoltaan yllättäneessä maassa. Ystävällinen Jaspreet neuvoi meille kaikki laitteet, lukot ja kytkimet ja teimme talotarkastuksen yhdessä ennen kuin hän pääsi jatkamaan kotiin vaimonsa kanssa. Pieni hetki meni ihmetellessä taloa ja sopeutuessa tähän fijiläiseen ympäristöön viiden tähden resort-luksuksen jälkeen :) Nopeasti talon isojen huoneiden tuomat edut ja lasten innostus paikan päällä olevasta Wiistä ja omasta uima-altaasta, sai omankin mielen tyytyväiseksi.

Illalliselle suuntasimme vielä lähikyläkeskukseen, eli Arts Villageen, joka on disneymäinen versio perinteisestä fijiläisestä kylästä. Siellä Nooa sai vielä viimeisen kohokohdan päivälleen, eli hän pääsi herkuttelemaan Kallen tilaamilla mustekalarenkailla. Niistä on nyt tullut hänen lemppariruokaa, mikä on toki tervetullutta vaihtelua aiemmalla hampurilais- ja pizzatoivelistalle :)

Illallisen jälkeen talolla odotti uusi vastaanottoseurue, eli kymmenisen sammakkoa, jotka loikkivat pitkin pihaamme. Olinkin aiemmin ihmetellyt, miksi talon sisäänkäynnissä oli puolen metrin korkuinen lauta-aita, mutta nämä pomppijat selvensivät asiaa.