Synttärivalmisteluja

Perjantaina päätimme lähteä Walmartiin ostamaan Kallen jo Hawajilla netistä löytämät puhallettavat turvaistuimet lapsille. Vielä on Islanninkin autoiluosuus edessä ennen koto-Suomea, missä molemmissa korokeistuimia tarvittaisiin, joten hankinta tuntui järkevältä - etenkin, kun olivat vielä Jenkeissä turvallisuustestejäkin voittaneet. Islannissakin turvaistuinten vuokrat näyttävät olevan hämmästyttävän korkeat.



Hieman hölmö olo oli kyllä ajaessa yhden periamerikkalaisen "instituution"parkkikselle, jota riistokapitalismin ilmentymäksikin voidaan kutsua :) Astelimme Wallen kauppaan kuitenkin sisään, koska istuimet tarvittaisiin. Sisällä selvisi, että Kanadasta kyseisiä booster seateja ei pystynytkään ostamaan - paikallisten turvallisuusvaateiden takia. Hohhoijaa... :)

Tässä vaiheessa lapset ja Anu olivat jo ihailleet kaikenmaailman lelut ja löytäneet juhlatarvikkeita muutaman viikon päässä oleviin synttärijuhliinkin, joten päädyimme - pienestä omantunnon pistosta huolimatta - kuitenkin ostamaan kaupasta melkein puoli kärryllistä tavaraa - kotiintuotavaksi. Ihan niin kuin matkalaukkumme eivät olisi jo olleet riittävän painavia - tai näitä Turtles-lautasia ei saisi Suomesta :)

Myös isoisän lahjarahat saatiin tuhlatuksi poikien pitkään odottamiin jätti-Lego-paketteihin. Onnellisia pieniä poikia oli siis kerrankin tavaratalo-shoppailuissa mukana.

Illalla tapasimme Kallen lukio-ystävää Jussia, joka työskentelee paikallisessa sairaalassa keuhko- ja sydänsairauksia parantaen. Huimaa ja arvostettavaa työtä. Ei käy kateeksi työtunnit - varsinkaan tällaisen lomarupeaman päätteeksi. Hirveästi ei tullut hinkua niiden keskustelujan jälkeen palata oravanpyörään takaisin :)

Nautimme herkullisen intialaishenkisen - lapsille nepalilaisena markkinoidun - päivällisen Curry Twistissä ja päästimme Jussin sen jälkeen palaamaan pitkän työviikon jälkeen kotiin perheen pariin.

Ajelut Toronton ja Missisaugan asuinalueiden läpi näyttivät myös kaupungin kaunista ja perinteisempää puolta, jolloin hyvin ymmärsi, miksi siellä ihmiset viihtyvät. Tyylikkäitä taloja, paljon luontoa ja vihreää sekä mahtava Ontario-järvi antavat kaupungille myös inhimillistä ilmettä keskustan persoonattomien tornitalojen vastapainoksi.

Näiden kokemusten jälkeen tuntui hyvältä pyhittää lauantai pakkailuun ja siivoiluun. Torontoa tuli nähtyä juuri sopivasti kaiken helteen ja pienempien kaupunkien jälkeen ja on hyvä jatkaa matkaa eteenpäin.

Suuret kiitokset vielä Antille ja Tertulle kotinsa lainaamisesta! Heidän äärimmäinen luotto ja ystävällisuus antoi meille aivan erilaisen mahdollisuuden nauttia kaupungista mitä olisimme ikinä onnistuneet näkemään keskustan persoonattomasta hotellista käsin.

And thank you Ann and Adrian for your very warm hospitality and kind hints on what to do and see in the area! Hope to see you soon!

Niagaran putoukset

On ollut hauskaa olla taas vaihteeksi maassa, missä pimeä ei tule heti kuuden jälkeen! Ehtii siis näkemään vielä päivällisenkin jälkeen maisemia kuten Niagaran retkellämme.

Anulle erityisesti 6 tunnin aikaeroon sopeutuminen on ollut yllättävän vaikeaa. Aamulla unta riittäisi lähemmäs puoleen päivään, vaikka olisi päästy ajoissa nukkumaankin. Ja seuraava väsy iskee aamiaisen jälkeen - ja sitten vielä iltapäivälläkin ramasee. Ja poikien iltasatua lukiessa uni meinaa taas tulla silmään :) Onneksi on vielä yksi välietappi ennen kuin pitää olla Suomen ajassa.

Täällä on ollut myös erittäin lämpimiä päiviä, jopa 29 astetta muutaman noin 20 lisäksi. Hieman hirvittää, miten pahasti olemme itsemme hemmotelleett lämpimissä, kun reilut 20 astetta vaatii pitkät housut ja takin, ettei pahasti palella.

Torstaina pääsimme siis odotetulle retkelle katsomaan maailman toiseksi suurimpaa vesiputousta, Niagaran putouksia.

Ajelimme ensin Niagara-by-the-Lake nimiseen Disneymäisen pittoreskiin pikkukylään syömään lounaan. Alueella on pitkä historia linnoituksineen ulottuen sisällissodan taisteluihin, ja nykyään maa-alan ovat vallanneet viiniviljelmät. "Täydellisen kauniin" kylän matkamuistomyymälöistä voisi halutessaan täydentään viinikellariaan mm. Wayne Gretzkyn 99 Estaten tuotteilla, ja valikoimat paikallisista viineistä oli hyvin kattavat! Ajomatkalla putouksille kävimme löytämässä yhden Kanada-kätkön, mistä poikien riemuksi löytyi vaihtotavarana yksi HotWheels-pikkuautokin!

Perillä päivän kohteessa näky oli vaikuttava. Putouksista virtaa joka minuutti 14 000 miljoonaa litraa vettä (mikä vastaa miljoonaa kylpyammeellista, minuutissa!) Korkeutta putouksilla on reilu 50m. Kuulemma vain yksi putoukseen tahtomattaan joutuneista ihmisistä on selvinnyt niistä hengissä - 7 vuotias poika vuonna 1960.

Tämäkin alue on kasvanut varsinaiseksi turistikeskukseksi. Sen jälkeen kun putoukset varsinaisesti nähtävyytenä noteerattiin 1800-luvun alussa, viereen on noussut casinoita, ravintoloita, hotelleja, huvipuisto, akvaarium ja ties mitä muuta. Satunnaisen kävijän kaipaamat palvelut löytyvät näppärästi pieneltä alueelta, ja mekin kävimme syömässä ravintolassa, mistä aukesi upeat näkymät vesiputoukseen. Muihin turistikatiskoihin jätimme uimatta.

Kotimatkalle lähdettiin hienon, virran muovaaman, kävelymaaston kautta, joka tunnetaan nimellä Niagara Gorge. Reitin varrella oli erikoisia kivilohkareita ja veden muovaamia kiviä, sekä niiden läpi porautuneita hiidenkirnutunneleita. Hieno päätös muutenkin hienolla luonnon ihmeen päivälle.

Kaupunkilomailua: Science Centre

Kanada osoittautui verrattain hankalaksi myös vuokra-auton hankkimisen suhteen. Etukäteen selvitetty paikallisen autokaupan takapihan vuokraamo oli jo melkein vuokrannut minulle auton, kun ystävällisyyttäni tarjosin heille nähtäväksi myös kansainvälisen ajokorttini. Autoliiton kautta ostetun paperisen monikielisen nivaskan nähdessään virkailija totesi, että oh no, no we can't. Nauroin ihmetyksissäni, että johan olit vuokraamassa minulle auton suomalaisella kortillani ilman tätä, että jospa unohdetaan, että ikinä sen edes näit, mutta maito oli jo kaatunut.

Ei irronnut siis naapurikaupasta autoa, joten surffasin tutuksi tulleille Alamon sivuille ja varasin auton, mitä lähdin sitten keskustasta hakemaan. Suunnittelemamme Niagaran retki täytyi kuitenkin siirtää seuraaviin päiviin, kun oltiin lähtökuopissa vasta pitkälti alkuiltapäivästä. Käytiin siis tutustumassa lähikylien tarjontaan, ostosteltiin mm. jättikokoisia lakanoita kotiin viemisiksi ja käytiin illallista syömässä ostoskeskittymän thaimaalaisessa.

Seuraavana aamuna verkkaisen liikkeellelähdön jälkeen mentiin tutustumaan Ontario Science Centreen. Muistin tämän paikallisen "Heurekan" parin vuosikymmenen takaa, ja paikka oli kestänyt aikaa mainiosti. Lasten puuhakeskuksen toimia ihmeteltiin ja kokeiltiin sellaisella hartaudella, että kun viimein pääsimme jatkamaan kierrosta pitemmälle ilmoittivat kovaääniset, että keskus suljetaan pian! Emme olleet lainkaan ymmärtäneet tarkistaa aukioloaikoja etukäteen, eikä mieleen ollut juolahtanut, että julkinen keskus ravintoloineen menisi kiinni jo neljältä. Myöhäinen lounas välipaloineen jäi tällä kertaa haaveeksi, ja jälleen poikien venymiskykyä koeteltiin, ja he selvisivät mainiosti pienen pähkinäpussin ja rusinoiden voimalla!

Seuraava etappimme oli kuudeksi sovittu päivällinen Molinarien tuttavaperheen kanssa. Kun siirtyminen kaupungin puolelta toiselle kesti iltapäivän ruuhkissa kaksi kertaa kauemmin kuin navigaattori lähtiessä veikkaili, olikin onni, että jouduimme lähtemään "Heurekasta" ajoissa. Itseasiassa oli miellyttävää olla kerrankin sovitussa tapaamisessa ajoissa ilman kiirettä - ruuhkista huolimatta ja niistä ahdistumatta. Kyläpahanen on hieman kotoisia tuttuja nurkkia suurempi, ja yksi asia mistä olemme sen huomanneet ruuhkien lisäksi on se, että oikein mukavia ja jopa hienoja ravintoloita voi löytää paikallisten isku-askojen naapurista ostoskeskittymistä, paikoista mihin Suomessa ei ikinä tulisi erikseen lähdettyä syömään.

Italialainen ravintola tarjosi tuttuja herkkuja, pojat taisivat saada suunnilleenreissun sadannen  hawaiian-pizzan (Lennin puoli ilman juustoa, kuten aina!) ja me herkuteltiin muuta. Kaikki oli huvää, mutta erityisesti tykkäsin minua parikymmentä vuotta sitten hoitaneen perheen seurasta. Pääsimme Paulin kanssa heti juttuun, kuten edelliselläkin tapaamiskerralla teini-ikäisinä vaikka molemmat tunnustivat, että eipä oltaisi kadulla tunnistettu, jos olisi sattumalta törmätty! Koetin mahdollisimma vilpittömästi ja innokkaasti kutsua heidät käymään Suomessa, aika näyttää toteutuuko tämä - toivottavasti

Toronto

-->

Havaijilta matkamme jatkui Kanadaa ja Torontoa kohti. Viimeinen sateinen päivä meni pakatessa (laukkuja ja tavaraa meillä tuntuu olevan vaikka kahteen reissuun, se on ainakin jo tullut yhdessä todettua) ja aikaa tappaen lentokenttäkyytiä odotellessa.

Lentokentällä oltiin ajoissa, mutta koneeseen chekattaessa automaatti ilmoitti, ettei meidän nimellä löydy lentoa kyseiselle päivälle. Kun pyysimme apua United Airlinesin virkailijalta selvisi, että lentomme oli peruttu koska kone ei koskaan ollut edes lähtenyt Los Angelesista Honoluluun, ja meidät oli buukattu seuraavan aamun lennolle! Pitkän päivän perään ei mikään olisi voinut olla toivotumpaa kuin että pääsisimme matkaan heti. Varmasti pääosin poikien ansiosta saimme Unitedilta ensiluokkaista palvelua, ja lähes saman tien virkailijamme tarkisti, että saisi meidät luultavasti siirrettyä tuntia myöhäisemmälle Deltan lennolle LAX:iin. Tämä ja uusi jatkolentoyhteys Air Canadan kyydissä varmistui parissa kymmenessä minuutissa ja olimme erittäin tyytyväiset! Siirryttiin Deltan tiskille missä mukavana lisäyllätyksenä ruumaan menevät laukut maksoivat alle neljäsosan siitä, mitä olimme  varautuneet Unitedille niiden lennättämisestä maksamaan.

Sain vielä kentältä laitettua Torontoon vastaanottokomiteallemme sähköpostia muuttuneesta aikataulusta, niin että Losin kentällä kun vielä pääsin US puhelinliittymällä tarkastamaan postini varmistui, että viesti oli mennyt perille ja Adrian oli tulossa meitä vastaan oikealle koneelle! Vaihtoon meillä oli aikaa suunnilleen 2,5 tuntia, ja se kului käytännössä kokonaan, kun vaihdoimme terminaalia ja jonotimme Air Canadan tiskille yli tunnin. Koneeseen oli tietysti jäljellä siinä vaiheessa enää hajapaikkoja mutta lentoemot hoitivat meille välttämättömät vierekkäiset paikat, eikä poikien tarvinnut jännittää vieraiden ihmisten vieressä.

Lopulta saavuimmekin perille ainoastaan 2 tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä puolen päivän sijaan, mikä oli lähtökohdistamme katsottuna hieno suoritus lentoyhtiöltä ja tervetullutta tietysti muutenkin huomioiden suhteellisen lyhyen kuuden päivän visiittimme Torontossa! Kentällä tapasimme tuttuja 20 vuoden takaa, ja he tarjosivat meille vieraanvaraisuuttaan päivällisen niin että toipuminen lentämisestä ja aikaerosta saattoi todenteolla alkaa.

Ruokailun ja tarinoinnin jälkeen Adrian kyyditsi meidät majoitukseemme Suomeen kesäksi matkustaneiden paikallisten ystävien lainaamaan asuntoon Missisaugassa!

Seuraavana päivänä matkustimme GO-train –yhteydellä kaupungin keskustaan ja kävimme CN Towerissa ihailemassa maisemia, Ontariojärven rannalla katselemassa ja kauhistelemassa kaupungin uutta rakennuskantaa. Muistin kaupungin edelliseltä käynniltäni erittäin sympaattisena suurkaupunkina. 20 vuoden aikana väkiluku on tuplaantunut, ja valitettavasti sen kyllä huomaa. Uudet rakennuksen dominoivat visuaalista ympäristöä ikävän monotonisella tavalla ja vanhaa viehättävyyttä on lähes mahdotonta aistia.

Sightseeingin jälkeen lähdettiin vielä hommaamaan paikallista puhelinliittymää muutaman päivän nettikäyttöä varten. Tämä tehtävä osoittautui vaikeimmaksi matkallamme toistaiseksi. Thaikuissa ja Fijilläkin pre-paid SIM:min pystyy hankkimaan helposti, mutta Kanadassa ne ovat harvinaisia, ja puhelinliittymien hinnat ovat muutenkin täällä vissiin suunnilleen kalleimpia maailmassa. Kymmenen vesiperän jälkeen olimme jälleen ON-line ja ON-nellisia, vaikka poikien venymiskyky olikin koetuksella kun ilta alkoi jo hämärtää ja unta parin vuorokauden aikana oli ehtinyt kertymään aivan liian vähän.

Ehdimme parin minuutin marginaalilla viimeiseen mahdolliseen junaamme kotia kohti ja iltanukutustehtävä oli tällä kertaa poikkeuksellisen helppo, kuten arvata saattaa.

Havaintoja Hawajilta

4 viikkoa Hawajilla takana. Kokonaisuudesta voi vielä todeta, että kyllä on upeat saaret syntyneet keskelle Tyyntä valtamerta. Harmi, että meiltä Suomesta on niin pitkä matka "Aloha-saarille". Muuten meidän perheestä tulisi varmasti vakiovieras.

Hauskoihin eroihin, faktoihin ja havaintoihin törmäsimme kuukauden aikana.

Jo ennen saarille saapumista autojen vuokrahinnat ihmetyttivät: varsinainen auton vuokrahinta oli kaikkialla edullisempi kuin tarvittavat vakuutukset - ja siltikin Hawajilla on ollut edullisinta vuokrata auto kaikkiin muihin vierailemiimme maihin verrattuna. Turvaistuimia ei kuitenkaan olisi ollut mitään järkeä ottaa mukaan pakettiin, koska turvaistuinvuokrausten hinnalla olisimme ostaneet reilu 30 "booster seatia" eli korokeistuinta paikallisesta Walmartista. Onneksi ihanat Honolulun Airbnb-isäntämme löysivät meille tutuiltaan istuimet lainaan koko kuukaudeksi!

Kun saavuimme saarille, kiinnitin nopeasti huomiota siihen, että missään muualla en ole nähnyt niin paljon pitkätukkaisia miehiä. Kai surffi- ja aloha-kulttuuri näkyvät rentoutena myös tässä :)

Arkkitehtuurista ei näillä saarilla ole juurikaan puhuttavaa. Talot ovat tylsiä, eikä suunnitteluun taideta kiinnittää juuri mitään huomiota. Rikkaimpienkin isot talot - joita näkyi mm. Honolulun rannassa, Mauin Wailuassa tai Poipun rannassa Kauailla - näyttävät lähinnä mahtipontisilta, mutta eivät kauniilta ainakaan skandinaavisin silmin.

Myös Hawajilla kaikki tuntui olevan "main landin" tapaan vähän suurempaa: autot, ravintoloiden ruoka-annokset ja -juomat, ruokapakkaukset kaupoissa ja tietysti myös aika monet ihmiset.

Ravintoloissa kiinnitti huomiota myös se, että "keiki menun" eli lasten menun valinnat olivat lähes poikkeuksetta samat joka paikassa: juustohampurilainen ranskalaisilla, mac and cheese, grillattua juustoa ja ranskalaisia sekä juustopizzaa. Joskus listalla oli myös hodari ranskalaisilla... Huhhuh. Parin viikon jälkeen oli pakko alkaa miettimään vaihtoehtoja hampparille ja pizzalle. Onneksi sentään aika monessa paikassa Nooalle löytyi calamarit alkuruokalistalta ja Lennille sai vaihdettua ranskikset vihanneksiin tai hedelmiin. Useimmiten kyllä eka ehdotus oli perunalastut, kun kysyimme ranskalaisten korvaamisesta :)

Ravintolaelämää on nyt 4 kk takana ja kyllä amerikkalainen palvelukulttuuri on aivan omassa luokassaan. Varmaan mistä tahansa muusta maasta voisi lähettää tarjoilijat ja ravintoloitsijat oppiin USA:han. Aurinkoiset tervehdykset hymyjen kera tarjoillaan aina alkuun. Juomat tuodaan heti ja ruokiakaan emme missään ole odottaneet 10 min enempää. Ja hetki sen jälkeen, kun on tuotu ruoat, aina joku muistaa tulla kysymään, onko kaikki ok & tarvitaanko vielä jotain. Laskunkin saa välittömästi, kun pyytää, joten kokonaisprosessi on kyllä mietitty todella tehokkaaksi.

Yksi ruokiin liittyvä erikoisuus olivat myös ruokarekat. Joissain kaupungeissa Trip Advisorin arvioijat antoivat parhaat suosituksensa esim. Shrimp- tai Taco Truckeille.

Saarten luonto on jylhää ja kaunista. Monet erikoiset kasvit viihtyvät täällä. Myös eläinkanta on omanlaisensa. Saarilla ei esim. ole ollenkaan käärmeitä. Ja lähes kaikki eläimet - ja kasvitkin - on tuotu tänne löytöretkien jälkeen. Osa on menestynyt paremmin ja varmaan osa huonommin. Metsäkanat ja -kukot ainakin ovat viihtyneet saarilla erinomaisesti ja niitä näimmekin paljon.

Hawajin - kuten monien muidenkin tyynen valtameren alueen natiivikielten - paikallinen kieli muistuttaa Suomea vokaalien käytössä ja lausunnassa. Meille onkin helppo lukea paikallisia nimiä ja oppia lausumaan tärkeimmät alohat ja mahalot paikallisella tavalla.

Mahalo isäntämme Raymon, Victoria ja erityisesti Kevin,  Monica, Caleb ja Martha! Aloha!