Kaupunkilomailua: Science Centre

Kanada osoittautui verrattain hankalaksi myös vuokra-auton hankkimisen suhteen. Etukäteen selvitetty paikallisen autokaupan takapihan vuokraamo oli jo melkein vuokrannut minulle auton, kun ystävällisyyttäni tarjosin heille nähtäväksi myös kansainvälisen ajokorttini. Autoliiton kautta ostetun paperisen monikielisen nivaskan nähdessään virkailija totesi, että oh no, no we can't. Nauroin ihmetyksissäni, että johan olit vuokraamassa minulle auton suomalaisella kortillani ilman tätä, että jospa unohdetaan, että ikinä sen edes näit, mutta maito oli jo kaatunut.

Ei irronnut siis naapurikaupasta autoa, joten surffasin tutuksi tulleille Alamon sivuille ja varasin auton, mitä lähdin sitten keskustasta hakemaan. Suunnittelemamme Niagaran retki täytyi kuitenkin siirtää seuraaviin päiviin, kun oltiin lähtökuopissa vasta pitkälti alkuiltapäivästä. Käytiin siis tutustumassa lähikylien tarjontaan, ostosteltiin mm. jättikokoisia lakanoita kotiin viemisiksi ja käytiin illallista syömässä ostoskeskittymän thaimaalaisessa.

Seuraavana aamuna verkkaisen liikkeellelähdön jälkeen mentiin tutustumaan Ontario Science Centreen. Muistin tämän paikallisen "Heurekan" parin vuosikymmenen takaa, ja paikka oli kestänyt aikaa mainiosti. Lasten puuhakeskuksen toimia ihmeteltiin ja kokeiltiin sellaisella hartaudella, että kun viimein pääsimme jatkamaan kierrosta pitemmälle ilmoittivat kovaääniset, että keskus suljetaan pian! Emme olleet lainkaan ymmärtäneet tarkistaa aukioloaikoja etukäteen, eikä mieleen ollut juolahtanut, että julkinen keskus ravintoloineen menisi kiinni jo neljältä. Myöhäinen lounas välipaloineen jäi tällä kertaa haaveeksi, ja jälleen poikien venymiskykyä koeteltiin, ja he selvisivät mainiosti pienen pähkinäpussin ja rusinoiden voimalla!

Seuraava etappimme oli kuudeksi sovittu päivällinen Molinarien tuttavaperheen kanssa. Kun siirtyminen kaupungin puolelta toiselle kesti iltapäivän ruuhkissa kaksi kertaa kauemmin kuin navigaattori lähtiessä veikkaili, olikin onni, että jouduimme lähtemään "Heurekasta" ajoissa. Itseasiassa oli miellyttävää olla kerrankin sovitussa tapaamisessa ajoissa ilman kiirettä - ruuhkista huolimatta ja niistä ahdistumatta. Kyläpahanen on hieman kotoisia tuttuja nurkkia suurempi, ja yksi asia mistä olemme sen huomanneet ruuhkien lisäksi on se, että oikein mukavia ja jopa hienoja ravintoloita voi löytää paikallisten isku-askojen naapurista ostoskeskittymistä, paikoista mihin Suomessa ei ikinä tulisi erikseen lähdettyä syömään.

Italialainen ravintola tarjosi tuttuja herkkuja, pojat taisivat saada suunnilleenreissun sadannen  hawaiian-pizzan (Lennin puoli ilman juustoa, kuten aina!) ja me herkuteltiin muuta. Kaikki oli huvää, mutta erityisesti tykkäsin minua parikymmentä vuotta sitten hoitaneen perheen seurasta. Pääsimme Paulin kanssa heti juttuun, kuten edelliselläkin tapaamiskerralla teini-ikäisinä vaikka molemmat tunnustivat, että eipä oltaisi kadulla tunnistettu, jos olisi sattumalta törmätty! Koetin mahdollisimma vilpittömästi ja innokkaasti kutsua heidät käymään Suomessa, aika näyttää toteutuuko tämä - toivottavasti