Hei hei Honolulu

Pari päivää Waikikilla vierähti hetkessä. Lenni on harmillisesti ollut kuumeinen, ja vaikka särkylääkkeillä on näköjään nelivuotiaaseen lähes taianomainen vaikutus, niin hieman iisimmin meidän on silti täytynyt ottaa.

Olemme siis tutkiskelleet Aqua Oasis hotellimme lähiympäristöjä jalkapatikkasäteellä tutustuen Waikikin maailmakuuluun rantaa ja ympäristön kortteleiden kadunvarsien rihkamatarjontaan. Kokonaiskuva alueesta ei yllätä, ja Anun fiilis tylsän korkeista hotellirakennuksista saa täyden taustatukeni. Ei tässä mitään vikaa varsinaisesti ole, mutta muut täällä Havaijilla näkemämme erityisluonteiset paikat on olleet mielellemme niin paljon avartavampia ja miellyttävämpiä, että turistina täällä turistiryysiksessä olo on kuin missä tahansa vastaavassa paikassa maailmalla.

Mukavia ja järkihintaisia ravintoloita löytyy paljon. Torstai-iltana testasimme hotellin vierestä bongatun rennon Genius Loungen, jonka havaitsimme hyväksi. Kerrankin oli sopivan kokoisia annoksia, että saimme jälkiruoankin herkuteltua. Pieni sairas poikakin viihtyi lääkkeen, iPadin ja herkullisen ilmakuivatun kinkun ja italialaisten makkaroiden voimalla mainiosti. Nelisen kuukautta pääosin ravintolaruualla vaikuttaa ainakin niin, että oman grillin ääreen on ikävä. Onneksi farkut saadaan vielä jalkaan!

Waikikin ensimmäinen hotelli Moana avattiin 1901, ja vuonna 1920 alueen kostea luonto kuivatettiin rakentamalla Ala Wain kanaali mikä kerää vuorten laaksoista tulevat valumavedet ennen Waikikin aluetta. Tämäkään ihmisen tekemä luonnon muokkaus ei ole ollut ongelmaton, kuten wikitekstistäkin käy ilmi, mutta ilmeisesti sen rakentaminen varsinaisesti kuitenkin nosti alueen kehityksen uudelle käyrälle ja on johtanut nykyiseen suosioon ja kukoistukseen.

Waikikin ranta näyttää olevan maineensa veroinen. Meri on mustanaan aaltoa odottelevia surffareita, niin ettei sekaan näyttäisi mahtuvan. Toisaalta tuntuu ajatuksena kyllä upealta, että keskellä kaupunkia on surffilautakauppaa ja vuokraamoa sekä kaikkea muuta rantaelämään liittyvää tarvikepuotia. Koko ajan vastaan tulee ihmisiä erikokoisia ja -värisiä surffilautoja kainalossa matkalla rannalta tai rannalle. Vieressä on myös louis vuittonit, guccit ja tiffanyt - kaikki sulassa sovussa keskenään. Missäköhän mahtaisi olla vastaavaa?

Surffilegenda ja moninkertainan olympiavoittaja Duke Kahanamoku

Surffarien lisäksi kaduilla taitaa pääasiassa kulkea turisteja. Lukemani mukaan paikalliset asukkaat suhtautuvat japanilaisturistien invaasioon kielteiseen sävyyn, ja näkemäni perusteella ymmärrän heitäkin. Täällä on nousevan auringon maan turisteille jopa omia kiertoajeluajoneuvoja - ja niitä on paljon.

Kävimme poikien hartaasta ja pitkään puheena olleesta toiveesta aiemmin tutuksi tulleen Ala Moana Shopping Centerin Lego kaupassa, ja valittiin huolellisesti ja pitkään harkiten juuri ne oikeat supersankarilegopaketit kummallekin pojista. Isommat synttäripaketit jäivät vielä Suomen hankintoihin, koska hinnoissa ei ole merkittävää eroa, vaikka dollarin kurssi onkin meille nyt suotuisa.

Perjantai-iltana parvekkeeltamme näkyi hienosti Hiltonin viikottainen ilotulitus. Näytöstä odotettiin koko iltapäivä, kun Waikiki Trolley -turistibussin kuski oli osannut vinkata tulituksesta ostoskeskusajelullamme ja "fireworks" oli sana, jonka molemmat pojat jo osasivat selostuksesta poimia. Eli englannin kuullunymmärtäminen on kehittynyt kyllä toivotusti!

Kun FedEx vielä toimitti pikana Anun löytyneet aurinkorillit meille hotellille, niin ollaan valmiina lähtöön. Jälleen kerran on pakattu kaikki rojut ja lähdetään kylälle ihmettelemään miten saadaan viimeiset tunnit täällä mukavasti tuhlattua! Illalla sitten kentälle, ja suunta LA:n kautta Torontoon.