Kotona. Onnellisena ja kiitollisena.

pilvipeitteiset vuonot itärannikolla

Islanti jäi taaksemme aikaisin sunnuntaiaamuna. Helsinki-Vantaa ja siellä Mammu ja Pekka odottivat meitä jo alkuiltapäivästä. Suomen tulli- ja kassimuodollisuudet sujuivat jälleen kiitettävän joutuisasti ja pian jo olimme autoissa matkalla kotia kohden. Minä liikutuin - väsymyksessäni - kyyneliinkin kentällä. Pitkä, upea matka takana, kohta kotona, läheiset jo lähellä. Siinäpä se. :)

Ihanaa oli palata omaan kotiin, missä nurmikko odotti leikattuna ja kukat ottivat vastaan ruukuissaan! Olohuoneen pöydällä oli vielä salmiakit ja ruisleivätkin odottamassa, joten tällaisen kotiinpaluun voisi tilata tulevillekin reissuille! Miten olisi Janne ja Maarit? :)

Ensimmäinen viikko on mennyt todella nopsaan lasten synttäreitä oikein urakalla juhlien. Matkalaukuista suurin osa on purettu, mutta edelleen ollaan vähän "matkalla" omassa kodissa, kun vaatekaapit ammottavat tyhjyttään ja laatikoista yritetään kaivella kuhunkin ilmaan ja tilaisuuteen sopivaa vaatetusta. Ruokakaapit ja -laatikot on sentään saatu täytettyä vauhdilla, kun on päässyt leipomaan kolmiin juhliin herkkuja.

Jos jo ensi viikolla ehtisi sitten alkaa vaatekätköjen läpikäyntiä ja ihmetellä, mitkä housut enää sopivatkaan pojille ja mitäs vaatteita tässä ilmastossa tarvitaankaan. Sadevarusteet piti jo käydä päivittämässä, kun Suomen kesä näytti normaalia keliään menneellä viikolla.

Monet ovat kysyneet meiltä päällimmäisiä ajatuksia sekä parasta maata ja elämystä tai budjetissamme pysymistä.

Päällimmäisenä kotiinpaluuajatuksena varmasti meillä molemmilla on ollut se, että saamme olla kiitollisia, että pääsimme matkaan, emmekä vaihtaisi päivääkään pois! Onneksi uskalsimme unelmoida. Ja onneksi uskalsimme myös toteuttaa unelmamme tilaisuuden tullessa! Toivon, että vielä toisenkin kerran elämässäni pystyisin tällä tavalla nauttimaan yhteisestä seikkailusta perheeni kanssa. Harvoin on vastaavalla tavalla aikaa ja mahdollisuutta elää näin tiiviisti yhdessä. Jakaa ilot ja surut, elämykset ja pettymykset (joita onneksi ei montaa koettukaan).

Paljon muitakin ajatuksia kotiinpaluuseen ja arkeen palaamiseen on tietysti mahtunut. Pääasiassa lämpimiä ja onnellisia. Mutta kuinka huoletonta elämä olikaan matkan päällä. Ei ollut huolia omaisuudesta ja sen ylläpidosta (tämä tietysti luotettavien asukkiemme ansiosta!). Ei tarvinnut miettiä lamppujenvaihtoa tai autotallinoven öljyämistä. Ei ollut lasten harrastuksiinviemisiä ja kalenterien yhteensovittamista. Oli vain yhteinen aika ja yhdessä valittu kiireettömyys. Hyvinhyvin harvinaista herkkua nyky-yhteiskunnassamme.

Yksi havainto, mihin matkalaukkuelämä myös havahdutti, on se, kuinka vähällä sitä todellisuudessa pärjääkään. Meillä molemmilla Kallen kanssa onkin ajatuksissa todella tarkkaan katsoa, mitkä vaatteet varaston laatikoista pääsevät enää takaisin kaappiin ja voisiko jostain luopua kokonaan.

Toisaalta lasten elämässä selvästi kotiin jääneet lelut, kirjat ja muut heidän tavarat ovat todella tärkeitä. Ja voi sitä riemua, mitä on riittänyt tähän päivään asti, kun on löytynyt vanhoja rakkaita leluja, joiden kanssa ei ole voinut pitkään aikaan leikkiä. Toisaalta tässä synttärien ja lahjojen tulvassa Nooakin on havahtunut huomaamaan, että ehkä niitä legoja ei enää tarvitakaan lisää - ainakaan vähään aikaan. Tänään illalla niitä - jälleen -  siivotessaan, hän jo itse totesi, että nyt alkaa olemaan jo vähän liikaa legoja, eikä enää tarvitse joka paketista tulla niitä lisää (kuten aiemmin on toivottu). Tietty muutamat tekniikkalegot vielä saattaisivat kelvata pienelle insinöörinalullemme. :)

Parhaan maan valinta vierailemistamme seitsemästä maasta on vaikeaa ja riippuu, mistä näkökulmasta asiaa miettii. Minne voisi muuttaa? Missä oli hauskinta? Mitä suosittelisi muille? Minne haluaisi vielä uudelleenkin matkustaa?

Kallen pisteet taitavat mennä Hawajille ja mulla Uusi-Seelanti on yhä sellainen unelmien maa, jonne haluaisin uudelleenkin mennä ja muuttaakin sinne, jos näistä valtioista pitäisi valita. Toisaalta Thaimaaseen menemme varmasti vielä uudelleen - olimmehan siellä nytkin pisimpään ja rakastamme edelleen maan keittiötä. Monessa muussakin maassa tuli käytyä syömässä thaimaalaista - onneksi välillä myös autenttisesti herkutellen. Islanti puolestaan jätti Uuden-Seelannin lisäksi tunteen, että siellä riittäisi vielä nähtävää uuteenkin reissuun ja onneksi edes toiseen näistä maista on helppo matkustaa uudelleen. Hawaji veti pisteitä mahtavista vesiurheilumahdollisuuksistaan johtuen ja siellä pääsimmekin eniten veden ihmeitä kokemaan. Toki siellä meillä oli kokonaiset neljä viikkoa aikaa bodyboardata, surffata, snorklata ja muuten vaan nauttia rantaelämästä kuten kilpparien ja hylkeiden bongailusta.

Mieleenpainuvia elämyksiä koimme joka maassa, eikä niitä voi verrata tai laittaa paremmuusjärjestykseen. Lenni kyllä pystyi tähänkin ja hänelle mieleenpainuvinta on ollut Thaimaan vesiliukumäet: sekä Koh Changin Tropicana -hotellillamme että Ban Phen kylän vesipuistossa. Matkalla hän usein muistelti myös Whakarewareva -maorikylää, josta hän poimi ihanan kielennäyttö-tervehdyksensäkin. Nooa osasi matkalla vielä arvostaa snorklausta ja bodyboardausta, sekä muisteli eniten Uuden-Seelannin Hot Water Beachia, mutta kotona parhaiten on muistissa legot... :)

perhepotretti Reykjavikissä matkamme viimeisenä iltana

Meille aikuisille ehkä kuitenkin pisimpään tulevat pysymään mielissämme tapaamiset ja keskustelut paikallisten ihmisten kanssa - sekä tietysti jälleennäkemiset vanhojen ystävien kanssa. Ilman niitä olisi matkamme ollut kovin haalea varjo nyt kokemastamme. Ihmiset tuovat kokemuksiin syvyyttä ja tutustumalla uusiin tuttavuuksiin, pääsee vasta todella oppimaan ja ymmärtämään kunkin maan elämää.

Kaikkia maita voisin suositella muille, eli mihinkään en pettynyt. Toki jokaiseen paikkaan liittyy omat plussansa ja miinuksensa, joten varauksetta en suosittelisi näistä mitään :)

Ja se budjetti. Vielä ei olla tarkkaa laskelmaa tehty, mutta tilien saldoista päätellen hyvin pysyttiin budjetissamme. Ensi kerrallekin varaisin reilun varakassan, koska meillekin olisi voinut sattua paljon enemmän kommervenkkejä, joihin olisi voinut upota helposti tuhansiakin euroja. Onneksi näin ei käynyt ja nyt voimme huoletta nauttia loppukesästä Suomessa ja alkaa suunnittelemaan ensi talven matkaa. Ei ehkä yhtä pitkää kuitenkaan, vaikka pojat tätä ehdottivatkin :)

Kokemuksemme on ollut ikimuistoinen. Suosittelemme irtiottoa ja matkaa kaikille, jotka samasta haaveilevat! Kannattaa unelmoida, että osaa tarttua tilaisuuteen sen auetessa!

Uusia unelmiakin matkalla rakennettiin. Niistä ehkä seuraavissa blogeissa lisää :)

Kiitokset kaikille matkaamme seuranneille kommenteista! Niitä oli ilo reissun päällä lukea.

Matkapäivä 134

Viimeinen matkapäivämme valkeni Selfossissa - Islannin Forssassa - aurinkoisena.

Näinä viimeisinä parina päivänä on kyllä ollut upea auringonpaiste ja ilmeisesti paikallisittainkin erittäin hyvä keli. Hassua - pitkän päiväntasaajan nurkilla oleskelun jälkeen -  on myös ollut se, että aurinko kuumottaa vielä yhdeksän aikaankin todella korkealta. Miten sitä unohtaakin keskikesän valon ja kuinka se voi suomalaisellekin tuntua näin kummalliselta! :) Lapset eivät ole meinanneet ollenkaan osata mennä nukkumaan. Ja sängystä on useankin kerran kuulunut, että on liian valoisaa. Kieltämättä lähempänä päiväntasaaja on paljon helpompi elää "auringon rytmissä" kuin meillä Pohjolan asukeilla.

Viimeiseksi päiväksi emme enää valinneet tiukkaa päiväohjelmaa, vaan siirryimme 1-tietä pitkin kohti Reykjavikia nauttien tienvarren ihmeistä. Tältäkin reitiltä löytyi kuumia lähteitä, kuplivia mutalammikoita, laavakenttiä ja uusimpana tuttavuutena "hornitoja", joita kävimme lähempää ihmettelemässä. Jälleen yksi geokätkö vei meidät näiden luokse, joten olen taas iloinen tästä nörttiharrastuksestamme :)

Hornitot ovat muodostuneet tulivuorten purkausten yhteydessä. Laavan valuessa eteenpäin muodostaen laavatuubeja, niistä on välillä purskahtanut kaasut läpi tuubin katon - ja pinnalle muodostuu erikoisia koloja, luolia ja kallioröykkiöitä. Hornitojen pinnassa voi hyvin nähdä, kuinka laava on jäähtyessään vielä valunut alaspäin ensin räjähdettyään ilmaan.

Hornitojen jälkeen saavuimme Reykjavikiin ja ihastelimme vielä ristiin rastiin kaupunkia ja sen kauniita, pelkistettyjä taloja. Jännittävä merisavun näköinen voimakas sumu otti meidät vastaan rannassa, mutta se haihtui nopeasti paljastaen laivat ja veneet kauempaakin rantaa.

Reykjavik on kaikkinensa kaunis, kompakti kaupunki, mistä löytyy hämmentävän paljon erinomaisia ravintoloita ja söpöjä pikkukauppoja. Ehkä yksi syy kaupungin viehättävyyteen on runsas matalien, vanhojen talojen säilyttäminen. Vain muutamat kerrostalot rannan tuntumassa piirtävät silhuettiin vaihtelua.

Islanti on tarjonnut meille upean päätöksen pitkälle lomalle. Emme enää odottaneet mitään ihmeitä, koska olemme nähneet niin paljon kaikkea upeaa, joten on ollut ilo yllättyä positiivisesti ja kokea vielä näin paljon luonnonihmeitä. Tästä saamme isosti kiittää Mikkoa, eli omaa Matkanjärjestäjäämme, joka oli suunnitellut meille hienot ajoreitit ja majoitukset sekä valmistellut joka päiväksi ohjelmaa! Voi olla, että olisi amfibioauto jäänyt kokematta - puhumattakaan laavatuubiluolan tutkimisesta ilman hänen innokasta etukäteiselvittelyä. Ihanaa, että Laba halusi myös nähdä tämän upean maan, ja uskaltautui meidän perheen seuraan viikoksi :)

Huomenna aikainen lento tuo meidät koto-Suomeen. Ihanaa palata sinne rakkaiden ihmisten luokse, rakkaaseen kotiin.

Pojat ovat aivan innoissaan, että pääsevät takaisin omien lelujen ja kavereiden luokse - ja avaamaan vihdoin, reilu viikko sitten Kanadasta ostetut synttärilahjalegopaketit! Montaa kaveria on kaivattu matkan aikana, joten meille vaan leikkimään kaikki halukkaat! :D

Solheimajökull ja Seljavallalaug

Tänään aloitimme paluumatkan Reykjavikin suuntaan. Päätimme skipata kehutut Westmannaeyjarit - että jää sitten seuraavaankin kertaan nähtävää :) - ja tehdä vielä piipahduksen toiselle jäätikölle, eli Islannin neljänneksi suurimman jäätikön Myrdalsjökullin reunalle, Solheimajökull -kielekkeelle. Myrdalsjökull-jäätikön pinta-ala on 596 km2 (vrt. Suomen pk-seutu 640 km2) ja se peittää alleen Katla-tulivuoren, joka saattaa purkautua koska vain historialliseen purkautumistiheyteen suhteutettuna. Edellinen purkaus on ollut 1918 ja tulivuori on purkautunut yleensä 40-80 vuoden välein.  Sama juttu täällä on Heklan kanssa. Senkin on jo useamman vuoden odotettu purkautuvan. Lienee siis selvää, että täällä etelä-Islannissa tulee possahtamaan ihan lähiaikoina. Emme selvästi olleet tehneet täydellisesti kotitehtäviä, jotta olisimme nämä riskit osanneet huomioida... :)

Solheimajökull-jäätiköllä meitä odotti karut näkymät. Jäätikön reuna on siirtynyt reilussa vuodessa erään geokätkö-tarkkailijan mukaan jopa sata metriä. Reunalle kertyy jään sulettua laavahiekkaa ja tuhkaa menneistä purkauksista, joten maisema oli kaikkea muuta, mitä odottaa ajatellessaan jäätikköä. Mustia hiekkakasoja näkyi joka puolella, pieni jäätikkölaguuni sekä toki kauempana myös lunta ja jäätä.

Pitihän sitä kielloista huolimatta käydä tepastelemassa muutama askel jäätikön päälläkin, mutta emme sentään lähteneet pariakymmentä metriä pidemmälle. Monia uhkarohkeita näkyi jatkavan ilman mitään suojavarusteita pidemmälle meidän silmien kantamattomiin. Aika hulluja sanon minä!

Itsekin olisin halunnut jäätikkövaellukselle, mutta tämän matkaseurueen kanssa se ei onnistunut. Pitää olla vähintään 10-vuotias, että kelpuuttavat mukaan. Seuraava Islannin matka siis suunnitteille vuodelle 2020!

Jäätikön jälkeen suunnattiin Seljavallalaugiin, eli 1923 rakennettuun lämpimään luonnonvesialtaaseen vuorten kupeeseen. Allas ei ole varsinainen nähtävyys, mutta moni muukin tiesi tästä idyllisestä kylpypaikasta. Lyhyt kävely tieltä joen yli hyppien johdatti meidät oikeaan paikkaan. Ja kyllä se vaan ihanalta tuntuu hypätä viileästä ilmasta lämpimään altaaseen nauttimaan vedestä - vaikka jaoimmekin altaan muiden turistien kanssa. Ei paikalla sentään ruuhkaa ollut.

Tänäänkin aurinko helli meitä koko päivän, joten olemme saaneet nähdä saarta myös lämpimissä keleissä. Ymmärtääkseni tämän lämpimämpää täällä meri-ilmastoisessa saaressa harvoin onkaan.

Normimeininkiä autossa...

Illallisen Laba oli varannut meille maan parhaasta hummeriravintolasta, Fjörubordidista. Ja erittäin herkullisia nämä Stokkseyrin hummerit eli langustinit olivat! Mekin voimme yhtyä suosittelijoiden ketjuun.

Reynisfjaran rantakalliot ja Jökulsarlon-jäätikkölaguuni

Torstaina vuorossa oli Vatnajökull-jäätikön reunoihin tutustuminen ja päämääränä sen muodostama jäätikkölaguuni Jökulsarlon.

Ensimmäinen pysähdys matkan varrella oli juuri ennen Vik i Myrdal -kylää Reynisfjaran ranta. Mustahiekkaiselta rannalta löytyy uskomattomia basalttikivimuodostelmia sekä "mustakristallinen" luola. Lisäksi rantavedessä on muutama jähmettynyt trolli (Reynisdrangar) tuomassa lisää dramatiikkaa. Aivan ihmeellisiä kallio- ja kivimuodostelmia riitti ihailtaviksi - ja yläpuolella lunnit lentelivät ja pesivät luonnon muovaamissa pesäkoloissa kaikessa rauhassa.

Mahtava luonnon kiipeilyseinä inspiroi tietysti poikia kiipeilemään ja hyppimään pehmeähköön "pikkukivihiekkaan" niin, että tuntemattomampia varmasti hirvitti.

Rannalta pystyimme ihailemaan toistakin lähistön nähtävyyttä eli Dyrholaeyn kalliosiltaa. Paikan nimi Dyrholaey tarkoittaa mäkisaarta, missä on ovenkolo. Ihan osuva nimi :)

Rannalta ei olisi millään malttanut lähteä - niin upea ja rauhoittava maisema oli. Myös kauniit, mustat litteäksi hioituneet kivet olisivat inspiroinet vaikka mihin leikkeihin ja taideteoksiin. Pakko oli kuitenkin nousta autoon, koska edessä oli reissumme pisin päiväajo.

Matka Jökulsarlon-jäätikkölaguuniin oli - taas - näyttävä. Ajoimme jättimäisten laavakenttien läpi, jotka olivat syntyneet tuhoisissa tulivuoren purkauksissa. Litteässä maastossa oli ollut helppoa suunnitella tien reittiä ja välillä suoraa riitti yli 12 km verran yhteen soittoon. Onneksi kuskiamme ei väsyttänyt!

Vatnajökull- jäätikkö peittää 8% Islannin pinta-alasta. Sieltä löytyy myös Islannin korkein, matalin (-300m), kylmin ja kuumin (jäätikön alla useita tulivuoria) paikka. Jäätikkölaguunissa saimme ihmetellä mereen valuvia jäätikön palasia sekä rannalta että amfibioajoneuvon kyydistä! Täyttyi sitten sekin poikien toive ihan vahingossa :)

Laguunissa oli upean näköistä ja vaikuttavaa. Erityisesti, kun tietää syyt tämän Euroopan suurimmankin jäätikön sulamiselle. Osin siis surullistakin.

Jäätikkölaguunissa näimme "harbor seal" -hylkeitä ja saimme maistaa 1000 vuotta vanhaa jäätä. Ei muuten maistunut miltään, eli oikein hyvää jäätä oli.

Jälleen paikka, jossa olisimme voineet viettää kokonaisen päivän, mutta viikon matkaan ei mahdu kaikkea, mitä tässä maassa toivoisi ehtivänsä. Ei auttanut muu kuin hypätä autoon aloittamaan reilun 200 km kotiinpaluu.

Huomioiden paljonko olemme tässä viime päivät istuneet autossa, ovat pojat jaksaneet yllättävän hyvin. Valitettavasti unen tuloon vähäinen ulkoilu on vaikuttanut ja kummallekaan ei meinaa iltaisin uni maistua. Huomenna onkin tarkoitus viihtyä jaloilla enemmänkin ja yrittää löytää myös sopiva kylpypaikka nummien keskeltä. Jos siis normaalit reippailut ja pulikoinnit toisivat vähän uutta tekemistä ja kaivattua liikuntaa.

Vesiputoustenkin maa

Keskiviikkona lähdimme vasta 11 aikaan Steinsholtin hevos- ja lammastilalta jatkamaan matkaa. Annoimme poikien rauhassa leikkiä maatilan poikien leluilla ja Flexi Traxilla, että heidän olisi mukavampi istua taas pitkää päivää autossa. Minäkin ehdin rauhassa soitella äidille kuulumisia, joten oli parempi mieli lähteä matkaan.

Koska emme päässeet Landmannalaugariin tien ollessa vielä suljettuna, oli tarkoitus lähteä tutkimaan Thorsmörkiä, eli ukkosen jumalan metsää. Lenni odotti innoissaan - ei ehkä niinkään metsää, vaan ajamista joessa :) Sinne menevällä tiellä oli monta joen ylitystä, joten ihmeteltävää ja hauskaa riitti matkalla. Loppuun asti emme uskaltaneetkaan ajaa, koska järjen äänet voittivat syvemmän näköisen joen ylitystä arvuutellessamme.

Thorsmörk-retkellä näimme myös ensimmäisen jäätikön reunan, tai sen sormen oikeastaan. Hurjan näköistä valkoista ja mustaa lunta laavavuoreen rajautuneena.

Seljalandsfoss

Päivään mahtui jälleen huimia maisemia ja saldoksi tuli reilusti yli kaksikymmentä vesiputousta! Ehkä vaikuttavin oli Seljalandsfoss, jonka taaksekin pääsimme kävelemään.

Jäätiköiden sulamisvedet luovat upeita putouksia, koskia ja jokia ympäristöönsä. Niitä ja kiviksi jähmettyneitä trolleja bongaillessa pojatkin jaksoivat tutkia jälleen maisemia todella kiltisti. Vasta viimeisellä Skogafossin putouksella Lenniä kiinnosti enemmän veljen perässä tukilla taiteilu puron yli kuin ties-kuinka-monennen putouksen ihmettely - kengät tietysti kastuen. Onneksi tämän iltaisessa majapaikassamme on myös erittäin lämmin, joten eivätköhän ne jo aamuksi kuivaa.

Kultaisella kierroksella

Tiistaina matka jatkui kauniista cityasunnostamme kohti kultaista kierrosta.

Ensimmäinen pysäkkimme oli Þingvellir-kansallispuisto, yksi Unescon maailmanperintökohteista. Alue on sekä historiallisesti että geologisesti mielenkiintoinen. Täällä on pidetty viikinki-parlamenttia eli -eduskuntaa jo vuodesta 930. Lisäksi samainen paikka sijaitsee Euroopan ja Amerikan mannerlaattojen erkanemispisteessä, eli maasto repeilee useasta kohtaa alueella. 

Seuraavaksi jatkoimme kierrosta eteenpäin sen aidon ja oikean Geysirin luokse. Eli täältä löytyy maailman ensimmäinen suuri, tunnettu geysir, josta muutkin kuumat suihkulähteet ovat saaneet moniin kieliin nimensä. Valitettavasti Geysir ei enää purkaudu yli 70 metrin korkeuteen kuten aikanaan ja suihkuja tulee keskimäärin 2-3 päivässä. Onneksi luonnon viihdettä tarjoaa aivan vieressä sijatseva Strokkur-lähde, joka purkautuu muutamien minuuttien välein. 

Strokkur oli lumoava. Pojatkin olisivat jaksaneet tuijottaa sen kuplivaa lähdettä ja odotella yhä uutta suihkua niin kauan, että lopulta heidät piti hätistää jatkamaan matkaa, että ehdime vielä Gullfossin putouksellekin ennen illallista. 

Välimatkat täällä eivät ole kovin pitkiä, mutta matkanteko keskeytyy vähän väliä, kun on ihan pakko pysähtyä kuvaamaan maisemaa. Karua, ihmeellistä vuorien, mustan laavan ja hiekan sekä vihreiden aavojen maisemaa.